Onko järkevää käyttää pikaluottoja lahjojen ostoon?

Lahjoja

Vuoden mittaan on monia eri tilaisuuksia, jolloin kuuluu antaa lahjoja toisille henkilöille. Heti alkuvuoteen osuu ystävänpäivä, jolloin pariskunnat ja ystävykset tapaavat antaa toisilleen pieniä lahjoja. Ruusupuskan saa marketista vitosella. Parhaat lahjaideat tosin ovat persoonallisempia – esimerkiksi ystävän lempikirjailijan uusin teos, hassu hattu tai kylpylälahjakortti (eli niin sanottu elämyslahja). Jo seuraavassa kuussa koittaa naistenpäivä, jolloin on tapana muistaa äitiä, anoppia ja omaa vaimoa tai tyttöystävää. Toukokuussa äiti muistetaan uudemman kerran, onhan silloin äitienpäivä. Loppuvuodesta koittaa lahjojen ostamisen ja antamisen sesonki, eli joulu – tuo kristillinen juhla, mikä on muuttunut varsinaiseksi markkinahumuksi. Pitkin vuotta esiintyy ystävien ja sukulaisten nimi- ja syntymäpäiviä, ja pariskunnat tapaavat vaihtaa lahjoja myös hääpäivän tai seurustelusuhteen alkamisen vuosipäivän muistoksi.

Sitten ovat kaikki juhlat: kummilapsen rippijuhla, naapurin Jounin ylioppilasjuhla, serkun valmistujaispäivä, siskon häät, isän eläkkeellejäämisjuhla ja työkaverin tupaantuliaiset, joihin olet jostain itsellesikin vielä avoimeksi jääneestä syystä saanut kutsun. Tyhjin käsin saapuvaa vierasta ei katsota hyvällä. Kummilapsen rippijuhlassa sinulta odotetaan noin satasen arvoista lahjaa – todennäköisesti rahaa (sen iänikuisen ruusun lisäksi). Jounin pippaloista saattaa selvitä ruusulla ja noin kahdenkympin arvoisella lahjakortilla elektroniikkaliikkeeseen. Serkun ja työkaverin pirskeisiin kehtaa ilmaantua pelkän viinipullon kanssa, ja isukille olette ehkä keränneet rahaa johonkin kimppalahjaan, kuten etelänmatkaan. Siskolla saattaa olla isommat odotukset lahjasi suhteen, varsinkin kun on kyseessä häät, joita ei monikaan vietä kuin vain pari kertaa elämässään. Nyt ovat hyvät lahjaideat tarpeen, ja ennen kaikkea kukkaron nyörien raottaminen. Lahjan arvon pitäisi olla ainakin satasen verran, ja lisäksi sen pitäisi olla jotain henkilökohtaista, omaperäistä ja mieleen jäävää – mutta ei kuitenkaan pelkkää krääsää, minkä sisko joutuu kantamaan kirpputorille heti häiden jälkeen. Siskolla on todennäköisesti jo astiasto, vuodevaatteita ja mokkamasteri. Rahan antaminen osoittaisi mielikuvituksen puutetta. Sisko onkin saattanut kaukaa viisaasti laatia lahjalistan nettiin tai toimittaa sen johonkin kalliiseen tavarataloon. Riippuu siskon maun hintavuudesta, toivotaanko siellä kaksi-, kolmi- vaiko nelinumeroisilla hintalapuilla varustettuja tavaroita. Jos siskon maksu on kallis, voi olla, että sinulla on edessäsi uusi pikaluotto vuonna 2019. Et varmaankaan halua pettää siskoa, mutta onko mitään järkeä käyttää pikaluottoja lahjojen ostoon?

Pikaluoton hyvän puolet: nopeus ja koroton maksuaika

Pikaluotto on hyvä idea silloin, jos tili on tyhjä, eikä omista luottokorttia (tai luottokortilla ei enää ole käyttövaraa). Pikaluoton hakeminen ei vaadi jonottamista tai paperisotaa, ja netin kilpailutussivustoilta löytää edullisimman pikaluoton muutamassa minuutissa. Raha ilmaantuu tilille suurin piirtein samassa ajassa, ja sen voi käyttää haluamallaan tavalla. Ensimmäisen pikaluoton saattaa saada jopa täysin korottomalla ja kuluttomalla maksuajalla. Mikäli tiedät, että tilille kilahtaa rahaa taas viidestoista päivä, voit maksuttoman ensilainan avulla saada täysin ilmaisen vipin viikoksi tai kahdeksi. Muista kuitenkin varautua siihen, että palkkapäivänä sinulla saattaa olla muitakin kuluja maksettavana. Jos et saakaan maksettua pikaluottoa pois ilmaisen maksuajan puitteissa, koituu sinulle korkoja ja kuluja ottamastasi pikaluotosta.

Pikaluoton huonot puolet – mitä jos sitä ei saakaan maksettua ajoissa?

Rahaa

Pikaluoton huonot puolet liittyvät sen aiheuttamiin kustannuksiin. Pikaluotto ei vaadi asiakkaalta mitään vakuuksia tai takaajia – riittää, että asiakkaalla ei ole ongelmia luottotietojen suhteen. Koska vakuudeton laina on lainanantajalle normaalia suurempi riski, on vakuudettomissa lainoissa tyypillisesti korkeat korot. Pikaluoton todellinen vuosikorko saattaa olla 100 % tai paljon enemmänkin. Tämä tarkoittaa sitä, että satasen lainan sijaan joudutkin maksamaan lainanantajalle yhteensä 200 euroa. Jos epäonnistut lainasi takaisinmaksussa, voit menettää luottotietosi, ja tulevaisuudessa et tule saamaan minkäänlaista lainaa, kotivakuutusta tai osamaksusopimusta.

Kannattaa siis arvioida tarkoin oma takaisinmaksukyky, ennen kuin ottaa pikalainan – edes sellaisen, missä on viikko, pari kulutonta maksuaikaa. Mikäli takaisinmaksukyky arveluttaa, mieti muita vaihtoehtoja. Olisiko esimerkiksi pankista haettava kulutusluotto edullisempi vaihtoehto? Sen hakeminen on tosin hitaampaa. Se, ettei osta lahjaa, on huono vinkki, sillä se saattaa aiheuttaa riitoja ja pahoja puheita. Mieti, voitko ostaa hieman edullisemman lahjan tai esimerkiksi kimppalahjan jonkun muun vieraan kanssa. Monesti arvokkain lahja on oman ajan antaminen: voisitko kenties luvata suursiivouksen, lastenhoitoapua tai telttailuretken?

Lahjakortti osteopatiaan sitä tarvitsevalle

Mitä on osteopatia? Osteopatia on Andrew Taylor Stillin kehittämä hoitomuoto nivel- ja pääkipuihin, huimaukseen ja esimerkiksi monille tuttuun iskiasvaivaan. Iskiaksen yllättäessä, ja etenkin sen pitkittyessä, haetaan vaivaan helpotusta tavalla jos toisella. Osteopatia on hyväksi havaittu manuaalinen hoitomuoto iskiaksen kaltaisen piinaavan vaivan parantamiseen. Tämän lisäksi osteopatia tutkii ja hoitaa muitakin ruumiin rakenteellisia tai toiminnallisia ongelmakohtia. Kiputiloihin löytyy helppo hoito – mutta osteopatia on myös mainio ennaltaehkäisevä hoitomuoto. Suomessa osteopaatteja valvoo Valvira, ja osteopaatit ovat rekisteröityjä ja koulutettuja ammattilaisia.

Osteopatian luonut Andrew Still kehitti metodia edelleen, ja tätä ruvettiin kouluttamaan Yhdysvalloissa 1800-luvulla – pian myös Euroopassakin! Suomeen osteopatian toi Christer Pellas 1980-luvulla, ja tämä onkin nopeasti vakiintunut luotettavaksi ja valvotuksi hoitomuodoksi myös Suomessa.

Kuka hyötyy osteopatiasta?

Osteopatiasta voi hyötyä käytännössä kuka vain. Vaikka osteopatia hoitaa paitsi kiputiloja, se myös ennaltaehkäisee tulevia vaivoja, tai auttaa pitämään kroonistuneen vaivan kivuttomana korjaten kehon hiljalleen täysin vaivattomaksi. Osteopatian hyödyn laajimmat tutkimukset ovat keskittyneet alaselkävaivojen hoitoon, jossa sen etu onkin kiistaton. Muiden tutkimusten valossa osteopatian on todettu helpottavan vaivoja hyvinkin laajalla skaalalla – onhan ihminen psykofyysinen kokonaisuus jossa yhden osa-alueen vaivaa korjaamalla moni muukin asia loksahtaa kohdalleen. Suomen osteopaattiliiton tiivistelmän mukaan se auttaa tutkitusti paitsi nivelten ja raajojen jäykkyyteen, myös kolotuksiin, rajoittuneisiin liikeratoihin, unettomuuteen, vatsavaivoihin sekä migreeniin.

Osteopatia on tuki- ja liikuntaelinten manuaalista manipulaatiota, jossa tavoitteena on korjata vamman tai elintapojen, kuten huonon ryhdin, aiheuttamia vaurioita. Se auttaa korjaamaan kehon vääriä liikeratoja antaen pysyvän hoidon jo ehkä kroonistuneeseenkin vaivaan. Ennaltaehkäisevänä hoitomuotona vaivoja ei pääse edes syntymään.

Osteopatia ei ole rajoitettu näin ollen vain vaivaisille, vaan kaikki ihmiset vauvasta vaariin saavat takuuvarmaa hyötyä hoitomuodosta. Toimistotyöläinen ja urheilija ovat kuitenkin tyypillisimmät osteopatiasta hyötyvät asiakkaat.

Miksi juuri osteopatia?

Selkäkipu

Kroonistuneesta, pitkäaikaisesta kivusta kärsivä tietää sen parhaiten. Mikä tahansa, mikä tuo edes hetken helpotuksen vaivaan, on hyödyllistä. Tämän vuoksi voimakkaat kipulääkkeet ja näihin nopeasti muodostuva riippuvuus ovatkin vuosituhantemme suuria ongelmia. Osteopatian on kliinisissä tutkimuksissa havaittu vähentävän kipulääkityksen tarvetta, ja tällä tavoin se edesauttaa kehon kokonaisvaltaista terveyttä ilman ylimääräistä rasitusta voimakkaista opioideista.

Osteopatialla pyritään myös korjaamaan vaivan perimmäinen syy siten, että akuutti ongelma ei pääse kroonistumaan. Kroonistunut vaiva taas saattaa parantua kehon korjatessa itseään. Asento-ongelmat ovat usein syitä, jotka aiheuttavat vaivoja hamaan tulevaisuuteen kivuliaammin ja kivuliaammin. Ilman perustavanlaatuista, luontaista korjausta kehon ongelmakohdissa vaiva uusiutuu takuuvarmasti kipulääkkeiden tuomasta hetken helpotuksesta huolimatta. Kipulääkkeet saattavat jopa pahentaa vaivaa, sillä vaivan ollessa akuutti, mutta lääkkeillä turrutettu, tekee potilas näitä kehoa kuormittavia liikkeitä juuri silloin, kun keho yrittää niistä kivuliaasti varoittaa.

On siis kiistattomasti hyödyllisempää korjata ongelma, kuin turruttaa kehon aistimukset keinotekoisesti. Toki lääkkeille on aikansa ja paikkansa, mutta pysyvänä hoitomuotona niitä ei voi suositella. Joskus pitkittynyttä iskiasvaivaa korjataan myös leikkauksin. Lääkäristä riippuen tätä tarjotaan joko hyvin pian, tai tätä yritetään välttää viimeiseen asti. Joskus selkäleikkaus toki auttaa, mutta hermoa kivuliaasti kutittava arpikudos saattaa aiheuttaa pysyvän ongelman myöhempään elämään.

Mistä löydät lähimmän osteopaatin alueellasi?

Jos haluat itse opiskella osteopaatiksi, löytyy koulutustarjontaa ainoastaan pääkaupunkiseudulta tällä hetkellä. Ammattikorkeakoulu Metropolia, sekä Espoossa sijaitseva Osteopatiakoulu Atlas tarjoavat koulutusta halukkaalle.

Voit etsiä osteopaatin palveluksia esimerkiksi verkkohaulla, tai ottamalla yhteyttä Suomen osteopaattiliittoon. Osteopaattiliiton auttava hakukone kertoo lähimmän hoitopaikan valitun kilometrirajan sisällä kotipaikastasi tai valitsemastasi osoitteesta. Jos olet saanut suosituksen ystävältäsi tai työtoveriltasi, mutta olet kadottanut tarkemmat yhteystiedot, voit hakea osteopaatteja myös nimellä.

Osteopatiaa Helsingissä tarjoavat lukuisat alan ammattilaiset. Kirjoitushetkellä Suomen osteopaattiliiton tarjonta kattaa 56 alan ammattilaista Helsingistä, ja lisää löydät lähikunnista Espoosta ja Vantaalta. Tarjonta muualla Suomessa ei ole aivan yhtä vilkasta, mutta todennäköisesti löydät sopivan ammattilaisen myös lähiseutusi tarjonnasta.

Lahjakortti osteopatiaan taas on mitä mainioin lahja isälle, äidille, vaimolle, miehelle, vauvalle, vaarille ja isoäidille. Lahjan saaja ilahtuu varmasti lahjakortista, olipa hän kuka tahansa – tai olipa vaivoja vielä tai ei! Tästä lahjasta on varmasti myös hyötyä jokaiselle.

Nämä lahjakortit ovat suosituimpia lahjaideoita

Monelle rakkaan ihmisen merkkipäivä tai muu juhlapyhä saattaa olla kaikessa ihanuudessaan varsin stressaava asia. Moni pohtii päänsä puhki, mitä omaperäistä ja toiselle mieluista sitä tälle kertaa lahjaksi keksisi. Joskus voi tuntua, että toiselle mieleistä lahjaa on lähes mahdoton keksiä. Puoliso seuraa kyllä ahkerasti muotia, mutta millaisen vaatteen tälle uskaltaisi omin päin ostaa? Olisiko neule hyvä vai kentiäs farkut? Mikähän olisi oikea koko, M vai S? Ei hätää, sillä tähän ongelmaan on olemassa helppo ratkaisu, joka on sekä lahjan antajalle että saajalle eduksi. Tämä ratkaisu on yleensä pahvinen tai muovinen läpyskä nimeltään lahjakortti. Lahjakortti on oiva lahjaidea niin jouluna, ystävänpäivänä, syntymäpäivänä kuin vaikkapa kihlajaispäivänäkin. Lahjakortin etuihin kuuluu myös se, että sen voi kätevästi postittaa tärkeälle ihmiselle vaikka Helsingistä Rovaniemelle aivan normaalin kirjeen hinnalla. Useat lahjakortit voi myös ostaa suoraan internetistä ja lähettää vastaanottajalle sähköisenä, jolloin postittamistakaan ei tarvita. Millaisia lahjakortteja sitten oikein voisi ostaa?

Lahjaksi muotia

H&M lahjakortti netistäLahjakortteja on saatavilla laaja valikoima. Hyvin suosittuja lahjakortteja ovat vaatekauppoihin tarkoitetut lahjakortit. Tällaiset lahjakortit ratkaisevat kerta heitolla esimerkiksi äidin pähkäilyt siitä, millaisen paidan se meidän Mikko joululahjaksi haluaisi – lahjakortin avulla tulee taatusti mieleinen! Lahjakortti esimerkiksi alusvaatekauppaan on myös romanttinen lahja naisystävälle. Näin hän voi itse valita itselleen mieleisensä ja ennen kaikkea istuvat liivit. Omin päin ostetut rintaliivilahjat kannattaa jättää aivan suosiolla väliin, sillä oikean koon löytäminen ilman mallin läsnäoloa on lähes mahdotonta. Ylipäätään moni on hyvin tarkka siitä, millaisia vaatteita yllensä pukee. Lahjakortin avulla on helppo välttyä kiusallisilta tilanteilta, palautusrumbalta tai kaapin perälle lojumaan jääviltä rytkyiltä!

Hemmottele kultasi pilalle

Lahjakortti on myös oiva tapa hemmotella rakasta tai hyvää ystävää. Jos tiedät, että ystävälläsi on ollut viime aikoina paljon stressin aiheita, hierontalahjakortti rentouttavaan hierontaan on aivan täydellinen lahjaidea! Jos tuntuu vaikealla valita jotakin tiettyä hemmotteluhoitoa, voi lahjakortin myös yleensä ostaa siten, että ostaja itse päättää mihin sen lopulta käyttää. Korttia ei siis välttämättä tarvitse osoittaa esimerkiksi juuri jalkahoitoon, vaan lahjakortin saaja voi käyttää sen myös vaikkapa kasvo- tai käsihoitoon. Toki hauska idea on myös varata ajat hemmotteluun esimerkiksi teille molemmille! Mikä olisikaan mukavampaa kuin viettää rentouttava päivä parhaan ystävän kanssa erilaisissa hemmotteluhoidoissa?

Matkailu avartaa

Jos lahjakorttiin on varaa pistää hieman enemmänkin, erilaiset matkalahjakortit ovat myös aina hyvä valinta. Yleensä näissä korteissa on puolesta vuodesta vuoteen käyttöaikaa, joten saaja kerkeää ne hyvin käyttää. Lahjakortin ei välttämättä tarvitse olla 500 euron arvoinen matkalahjakortti etelän lämpöön, vaan se voi olla myös esimerkiksi romanttinen kylpyläviikonloppu – sinä päätät. Jo pelkästään lahjakortti johonkin hieman hienompaan ravintolaan on hyvä lahjaidea! Näiden lahjakorttien plussiin lukeutuu niiden elämyksellisyys – muistot säilyvät ikuisesti toisin kuin tavarat.

Miten päätän mihin ostan lahjakortin?

Usein sopivan lahjakortin keksiminen on suhteellisen helppoa. Lahjakortin kohdetta miettiessä kannattaa palauttaa mieleen lahjan saajan tapoja. Mitä hän harrastaa? Mistä hän pitää? Jo näihin kahteen kysymykseen vastaamalla pääsee yllättävän pitkälle. Lahjakortin, kuten lahjan hankinnassa yleensäkin, paljon määräävä tekijä on tietysti budjetti. Yllä esitetyistä kolmesta lahjakorttikategoriasta, pukeutumis-, hemmottelu- ja matkalahjakortti, löytyy jokaisesta erilaiseen budjettiin sopivia vaihtoehtoja. Seuraavan kerran kun lahjan ostaminen osuu kodalle, ole siis huoleti. Lahjakortti säästää vaivaa ja takaa, että saaja saa juuri mieleisensä lahjan. Käytä mielikuvitustasi, lahjakortin saa ostettua lähes mihin vain! Voithan aina askarrella myös lahjakortin, joka oikeuttaa sinun henkilökohtaisiin palveluihisi, kuten hierontaan tai siivoamiseen.

Lahjakortit netistä

Lahjakortti on loistava lahjaidea kenelle vaan. Lahjakortti on henkilökohtainen lahja, vaikka lahjan saaja saa valita itselleen mieleisen ostoksen. Toisaalta tämä on lahjakorttien suurin etu. Suosittuja lahjaksi ostettavia lahjakortteja ovat leffaliput, ravintolalahjakortit ja ehdottomasti vaateliikkeiden, kuten Stockmannin ja H&M:n lahjakortit.

Ylivoimaisen hyvä joululahjavinkki

Lahjakortilla on erityisen ylivoimainen hyöty, kun se hankitaan joululahjaksi. Tiedätkö mikä se on? Lahjakortin arvo nimittäin tuplaantuu jotenkin ihmeellisesti joulun aikana, koska joulun jälkeen alkaa vuoden suurimmat alennusmyynnit. Jos annat esimerkiksi 20 euron lahjakortin vaateliikkeeseen, niin tammikuun alennusmyynneistä lahjan saaja voi ostaa itselleen vaatteita jopa yli 40 euron edestä. Tämä onnistuu helposti alennusmyyntien aikana, koska monesti alennukset ovat 50 – 70 % ovh-hinnoista.

Joululahjavinkit – lahjakortti

Joululahjoja ostetaan usein myös kummilapsille ja muille sukulaisille, jolloin voi olla vaikea keksiä hyviä lahjaideoita. Siinä tilanteessa lahjakortti on turvallinen ja varma valinta. Monet tämän tyyppiset lahjat sopivat myös tytöille ja pojille – esimerkiksi elokuvaliput ja lahjakortti kirjakauppaan. Lue lisää Wikipediasta.

Nykyaikainen lahjakortti

Useimmat ketjuliikkeet ovat siirtyneet muovisten korttien käyttöön, johon lahjakortin antaja lataa sopivan summan rahaa. Muovista korttia voidaan käyttää monta kertaa, siihen saakka kunnes kortilla oleva koko summa on käytetty loppuun. Toinen yleistynyt käytäntö on myös lahjakortti, joka maksetaan puhelimella. Kännykkämaksaminen ja verkkokauppojen muuttuminen responsiivikiksi on edistänyt puhelinostamista.