Joululahja miehelle

Mistä ostaa joululahjat vaivattomasti?

Joulu on täällä taas. Joulu on kulutusjuhlien kulutusjuhla – niin hyvässä kuin pahassakin. Suomalaisessa kulttuurissa jouluun liitetään keskeisesti ruoka, yhdessä oleminen sekä lahjojen antaminen ja saaminen. Jouluruokien valmistuksen ohella stressiä joulussa aiheuttavatkin juuri nuo lahjat. Monella suomalaisella onkin viharakkaussuhde lahjoihin, ehkä jopa itse jouluun. Sen lisäksi, että mietitään pää puhki mitä kumppani tai ystävä oikeastaan tarvitsee tai haluaa joululahjaksi mietitään myös sitä, mistä joululahjat saisi hankittua mahdollisimman helposti ja nopeasti. Joulun alla kun tuppaa olemaan lahjojen oston lisäksi kaikenlaista muutakin hommaa kuten monille perinteikäs joulusiivous.

Joululahjat verkkokaupasta

Joululahjojen ostaminen saatetaan tuntea työlääksi ja jopa epämiellyttäväksi – kaikki kun eivät tunne oloaan kotoisaksi täyteen ahdetuissa tavarataloissa, joissa joululaulut pauhaavat. Onko sitten edes olemassa sellaista tilannetta, jossa lahjojen ostaminen olisi vaivatonta? Ehkä ei täysin, mutta joululahjojen ostamisesta voi tehdä huomattavasti mukavampaa ja itsensä näköistä esimerkiksi seuraavien vinkkien avulla. Ja kannattaa muistaa lahjojen ostaminen myös verkkokaupasta!

Joululahjat vaivatta verkosta

Ehkä kaikista helpoin ja vaivattomin tapa ostaa joululahjoja on hoitaa ostokset nettikaupoissa. Näin välttyy ainakin pahimmilta kauppojen ruuhkilta ja niistä aiheutuvilta harmailta hiuksilta ja hikikarpaloilta. Parhaimmassa tapauksessa nettikaupasta ostetut ostokset voi myös tilata suoraan omalle kotiovelle tai suoraan lahjan saajan ovelle! Toki paketin hakeminen postistakin on pieni paha verrattuna tuskalliseen ostoskeskusrumbaan. Nettikaupoista ostamista ei kannata pelätä, sillä vaikka kävisi niin ikävästi, ettei lahjan saaja pitäisi lahjasta, lahjan voi palauttaa aivan samalla tavalla kuin fyysisestä kaupastakin ostetun. Lisäksi tilaukset saapuvat useista nettikaupoista jo muutaman päivän kuluessa. Jouluostokset ehtii siis yhä hoitaa kivuttomasti nettikaupoissa!

Hyödynnä henkilökunnan ammattitaito lahjaostoksilla

Jos kuitenkin suosii enemmän fyysisiä ostopaikkoja, kannattaa valita liike, jossa henkilökunta auttaa aidosti lahjojen valinnassa. Joskus esimerkiksi naispuolinen myyjä voi antaa hyviä vinkkejä siitä, mitä vaimo joululahjaksi voisi haluta. Ylipäätään ammattitaitoisen henkilökunnan apu tekee joululahjojen ostamisesta huomattavasti helpompaa ja säästää myös aikaa kun erilaisten vaihtoehtojen välillä ei tarvitse yksikseen pohdiskella kymmeniä minuutteja. Hyvän asiakaspalvelun etsiminen on ehkä yllättävä, mutta varsin toimiva tapa hoitaa jouluostokset mahdollisimman kivuttomasti.

Joululahja miehelle

Muista myös liikkeiden valmiit lahjaehdotukset

Hyvän asiakaspalvelun lisäksi jouluostosten tekemistä helpottaa monien kauppojen jo valmiiksi kokoamat joululahjat. Monesti joulun aikaan kaikilla kaupoilla on omat ehdotuksensa joululahjoiksi. Pakettiin voi olla jo valmiiksi paketoitu esimerkiksi erilaisia kosmetiikkatuotteita. Näitä niin sanottuja valmiita lahjoja kannattaa myös hyödyntää, jos haluaa vähentää edes hieman omaa vaivaansa. Yleensä erilaisia vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi rakkaalle, ystävälle tai vanhemmille.

Vaihtoehdot minimiin

Monesti joululahjojen ostamisesta vaivalloista tekee vaihtoehtojen määrä: vaihtoehtoja on yksinkertaisesti liikaa. Vaikka päätyisi ostamaan vaimolle joululahjaksi tuoksun, pitää vielä valita merkki ja merkin jälkeen vielä itse tuoksu! Tässä kohtaa suuren tuotevalikoiman mahdollistama valinnanvapaus ei enää tunnukaan vapaudelta, vaan lähinnä vitsaukselta, joka tekee lahjojen ostamisesta entistä työläämpää. Tähän ongelmaan voi etsiä helpotusta suosimalla pienempiä liikkeitä. Jonkin pienen sisustusliikkeen valikoima on esimerkiksi huomattavasti suppeampi kuin vaikkapa Ikean. Kun vaihtoehtoja on vähemmän, ostopäätöskin voi syntyä huomattavasti helpommin.

Vinkki ensi vuoden jouluostoksille

Tänä vuonna voi jo olla myöhäistä, mutta pistä tämä vinkki korvan taakse ensi vuotta varten. Päädyitpä sitten ostamaan lahjasi verkkokaupasta tai pienestä puodista, suunnittelu on lahjojen ostamisessa kaiken A ja O. Kuuntele ystäviäsi tai puolisoasi joulun alla: mistä he unelmoivat? Millaisia asioita he sanovat tarvitsevansa? Kun painaa mieleensä vinkkejä jo ennen joulua, syntyy päätös lahjasta joulun koputtaessa ovelle huomattavasti helpommin.

Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa! Tässä sinulle vielä muutama jouluinen musiikkikappale, joita voit kuunnella joulua odotellessa.