Onko järkevää käyttää pikaluottoja lahjojen ostoon?

Lahjoja

Vuoden mittaan on monia eri tilaisuuksia, jolloin kuuluu antaa lahjoja toisille henkilöille. Heti alkuvuoteen osuu ystävänpäivä, jolloin pariskunnat ja ystävykset tapaavat antaa toisilleen pieniä lahjoja. Ruusupuskan saa marketista vitosella. Parhaat lahjaideat tosin ovat persoonallisempia – esimerkiksi ystävän lempikirjailijan uusin teos, hassu hattu tai kylpylälahjakortti (eli niin sanottu elämyslahja). Jo seuraavassa kuussa koittaa naistenpäivä, jolloin on tapana muistaa äitiä, anoppia ja omaa vaimoa tai tyttöystävää. Toukokuussa äiti muistetaan uudemman kerran, onhan silloin äitienpäivä. Loppuvuodesta koittaa lahjojen ostamisen ja antamisen sesonki, eli joulu – tuo kristillinen juhla, mikä on muuttunut varsinaiseksi markkinahumuksi. Pitkin vuotta esiintyy ystävien ja sukulaisten nimi- ja syntymäpäiviä, ja pariskunnat tapaavat vaihtaa lahjoja myös hääpäivän tai seurustelusuhteen alkamisen vuosipäivän muistoksi.

Sitten ovat kaikki juhlat: kummilapsen rippijuhla, naapurin Jounin ylioppilasjuhla, serkun valmistujaispäivä, siskon häät, isän eläkkeellejäämisjuhla ja työkaverin tupaantuliaiset, joihin olet jostain itsellesikin vielä avoimeksi jääneestä syystä saanut kutsun. Tyhjin käsin saapuvaa vierasta ei katsota hyvällä. Kummilapsen rippijuhlassa sinulta odotetaan noin satasen arvoista lahjaa – todennäköisesti rahaa (sen iänikuisen ruusun lisäksi). Jounin pippaloista saattaa selvitä ruusulla ja noin kahdenkympin arvoisella lahjakortilla elektroniikkaliikkeeseen. Serkun ja työkaverin pirskeisiin kehtaa ilmaantua pelkän viinipullon kanssa, ja isukille olette ehkä keränneet rahaa johonkin kimppalahjaan, kuten etelänmatkaan. Siskolla saattaa olla isommat odotukset lahjasi suhteen, varsinkin kun on kyseessä häät, joita ei monikaan vietä kuin vain pari kertaa elämässään. Nyt ovat hyvät lahjaideat tarpeen, ja ennen kaikkea kukkaron nyörien raottaminen. Lahjan arvon pitäisi olla ainakin satasen verran, ja lisäksi sen pitäisi olla jotain henkilökohtaista, omaperäistä ja mieleen jäävää – mutta ei kuitenkaan pelkkää krääsää, minkä sisko joutuu kantamaan kirpputorille heti häiden jälkeen. Siskolla on todennäköisesti jo astiasto, vuodevaatteita ja mokkamasteri. Rahan antaminen osoittaisi mielikuvituksen puutetta. Sisko onkin saattanut kaukaa viisaasti laatia lahjalistan nettiin tai toimittaa sen johonkin kalliiseen tavarataloon. Riippuu siskon maun hintavuudesta, toivotaanko siellä kaksi-, kolmi- vaiko nelinumeroisilla hintalapuilla varustettuja tavaroita. Jos siskon maksu on kallis, voi olla, että sinulla on edessäsi uusi pikaluotto vuonna 2019. Et varmaankaan halua pettää siskoa, mutta onko mitään järkeä käyttää pikaluottoja lahjojen ostoon?

Pikaluoton hyvän puolet: nopeus ja koroton maksuaika

Pikaluotto on hyvä idea silloin, jos tili on tyhjä, eikä omista luottokorttia (tai luottokortilla ei enää ole käyttövaraa). Pikaluoton hakeminen ei vaadi jonottamista tai paperisotaa, ja netin kilpailutussivustoilta löytää edullisimman pikaluoton muutamassa minuutissa. Raha ilmaantuu tilille suurin piirtein samassa ajassa, ja sen voi käyttää haluamallaan tavalla. Ensimmäisen pikaluoton saattaa saada jopa täysin korottomalla ja kuluttomalla maksuajalla. Mikäli tiedät, että tilille kilahtaa rahaa taas viidestoista päivä, voit maksuttoman ensilainan avulla saada täysin ilmaisen vipin viikoksi tai kahdeksi. Muista kuitenkin varautua siihen, että palkkapäivänä sinulla saattaa olla muitakin kuluja maksettavana. Jos et saakaan maksettua pikaluottoa pois ilmaisen maksuajan puitteissa, koituu sinulle korkoja ja kuluja ottamastasi pikaluotosta.

Pikaluoton huonot puolet – mitä jos sitä ei saakaan maksettua ajoissa?

Rahaa

Pikaluoton huonot puolet liittyvät sen aiheuttamiin kustannuksiin. Pikaluotto ei vaadi asiakkaalta mitään vakuuksia tai takaajia – riittää, että asiakkaalla ei ole ongelmia luottotietojen suhteen. Koska vakuudeton laina on lainanantajalle normaalia suurempi riski, on vakuudettomissa lainoissa tyypillisesti korkeat korot. Pikaluoton todellinen vuosikorko saattaa olla 100 % tai paljon enemmänkin. Tämä tarkoittaa sitä, että satasen lainan sijaan joudutkin maksamaan lainanantajalle yhteensä 200 euroa. Jos epäonnistut lainasi takaisinmaksussa, voit menettää luottotietosi, ja tulevaisuudessa et tule saamaan minkäänlaista lainaa, kotivakuutusta tai osamaksusopimusta.

Kannattaa siis arvioida tarkoin oma takaisinmaksukyky, ennen kuin ottaa pikalainan – edes sellaisen, missä on viikko, pari kulutonta maksuaikaa. Mikäli takaisinmaksukyky arveluttaa, mieti muita vaihtoehtoja. Olisiko esimerkiksi pankista haettava kulutusluotto edullisempi vaihtoehto? Sen hakeminen on tosin hitaampaa. Se, ettei osta lahjaa, on huono vinkki, sillä se saattaa aiheuttaa riitoja ja pahoja puheita. Mieti, voitko ostaa hieman edullisemman lahjan tai esimerkiksi kimppalahjan jonkun muun vieraan kanssa. Monesti arvokkain lahja on oman ajan antaminen: voisitko kenties luvata suursiivouksen, lastenhoitoapua tai telttailuretken?